Sadetta

img_6377
Kaikki kolme päivää, mitä täällä on ehditty olla, on satanut tai ollut sumuista. Italialaiset ovat sanoneet joillekkin, että on ensimmäinen kerta tänä lukuvuonna, kun on huono sää. Ehkä toimme sen mukanamme. On ikävää, kun ei voi olla ulkona.


Eilen rekisteröidyimme italian kurssille. Lähdimme tästä suoraan joukolla kahville. Kahvin jälkeen sade oli yltynyt niin pahaksi, ettei ulkona voinut liikkua ilman sateenvarjoa. Eräs amerikkalainen lähti etsimään saatevarjokauppaa. Luulimme, että hän tulisi takasin kertomaan, missä sellainen on, mutta hän tulikin neljän sateenvarjon kanssa. Hän oli ostanut meille loput sattenvarjot tästä kaupasta.

 

img_6380

Euroopan ulkopuolelta tulevilla oli tapaaminen, jossa he kävivät pankissa. Suomalaisina emme nähteen tarvetta avata italialaista pankkitiliä. Päätimme siis lähteä liittymäostoksille. Otimme liittymät TIMilä. Prepeideihimme kuuluu 3 gigaa nettiä ja 1000minuuttia puhetta italialaisiin numeroihin. Tätä täytyy ladata joka neljäs viikko. Hinta on kuukaudelle 10€ ja aluksi täytyi maksaa aloituismaksu. Ei paha diili mielestäni.

img_6381

Törmäsimme liittymäostoksilla kahteen tyttöön, jotka olivat lähdössä lounaalle. Päätimme mennä heidän mukaansa. Reissun ensimmäiset italialaiset pitsat testattu. Pyörimme heidän kanssaan vähän aikaa kaupungilla ja suuntasimme hieman lepäilemään.  Lepäillessäni oli ilmeisesti ensimmäinen kirkas tunti, mutta missasin sen. Iltasella vietimme vielä vähän iltaa toisen tytön kanssa.

img_6389Tänään herätessäni iski pieni paniikki, onko mitään ohjelmaa vai joudunko olemaan yksin. Päätin lähettää filippiiniläiselle tytölle viestiä, onko hänellä suunnitelmia päivälle. Sovimme lounastreffit keskustaan. Lopulta meitä olikin kuusi tai seitsämän paikalla. Koska olin vasta herännyt, söin vain kipon ranskalaisia muiden nauttiessa pitsaa.
Sää ei suosinut meitä tänäänkään, joten suuntasimme suoraan lounaalta kahville. En juo kahvia, joten olen harastanut täällä kaakaoita. Kaakao täällä on kuin sulateetua suklaata, paljon paksumpaa kuin suomessa. Tällä kertaa valitsin vanillakaakaon. Se oli äärimmäisen herkullista.

Eksyimme yrittäessämme löytää jäätelöäbaaria. Kun vihdoin löysimme sen, se olikin suljettu. Olen täällä huippusuunnistaja, koska osaan käyttää googlemapsia. Aina, kun joku on vienyt meidät tähän mennessä harhaan, minut on laitettu suunnnistamaan. Hassua sinänsä, koska suomalaisissa piireissä olen aina hukassa. Etsimme toisen paikan, ja ensimmäiset gelatot on nyt testattu.

Tänään olemme istuneet jokaisessa ravintolassa vähintään pari tuntia rupattelemassa ja miettimässä, mitä seuravaksi. Aloimme puhua päivällisestä. Keksin, että jos ei mentäisikään ulos syömään vaan kokattaisiin jonkun keittiössä. Kaikki pitivät ideasta ja päädyimme filipiiniläisen tytön luo. Hän kokkasi meille filippiiniläistä ruokaa, joka oli hyvin herkullista.

dsc_0178

Päivät ovat olleet pitkiä ja rankkoja, mutta viihdyn täällä. On kavereita ja kaikki on hyvin. Tykkään tästä. Suunnittelimme tänään jo ensi viikkoa. Mielenkiintoisia juttuja todennäköisesti tulossa.

 

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s