Italian kurssi ja arki

Italian kurssi alkoi tällä viikolla. Ennen kurssin alkua kaipasimme opiskelua, mutta nyt kaipaamme aikaa ennen opiskelua. Opiskelu on aika uuvuttavaa ja aikaa vievää, vaikka se vielä ole kovin vaikeaa. Sade, sumu ja harmaus on myös tullut takaisin. Illat olemme viettäneet keittiössäni istuen tai korttipelejä pelaillen.

Kun haimme tänne, täytyi valita ottaako italian kurssin intensiivinä ennen lukukauden alkua vai jatkuvana kurssina lukukauden kuluessa. En nähnyt syytä jäädä Suomeen pitkälle kevääkseen, joten päätin ottaa intensiivikurssin.

Kun tulimme tänne, meille sanottiin, että voimme valita kumman kurssin otamme. Olimme kaikki hyvin hämmentyneitä, koska ilmoittautuessamme sanottiin, että jos valitsee intensiivin, se on pakko ottaa. Mutta koska olimme jo täällä, menimme kaikki intensiivikurssille.

Useimmat meistä opiskelee kieltä tasolla A1a, eli lähdemme ihan alkeista liikkeelle. Intensiivikurssia on joka päivä kahden viikon ajan, paitsi sunnuntaisin 13-16. Saamme myös kotitehtäviä, joten kahden viikon päästä olemme jo lähes natiiveita.

Ennen ensimmäistä tuntia alkoivat huhut liikkua opettajasta ja hänen opetustyylistään. Huhut pitivät aika lailla paikkansa. Opettaja ilmoitti tunnin aluksi, ettei hän ensiviikolla aio enää käyttää englantia ollenkaan. Toki, jos joku asia tarvitsee käännöstä voi kysyä kaverilta ja jos kukaan ei tiedä, niin hän kertoo.

Opettaja vaikutti aluksi hyvin pelottavalta, mutta lopulta hänestä paljastui ihan hauskoja puolia. Olemme aloittelijoita ja hän painotti, ettei kannata pelätä virheiden tekoa. Välillä kun joku tekee virheitä, hän nauraa todella pelottavasti. Joskus ihan muuten vaan myös.

Ensimmäisellä tunnilla jokaisen piti nousta seisomaan ja esitellä itsensä. Suomalaisena se oli aivan hirveää. Tunnin jälkeen muut kaverimme olivat ihmeissään, ettemmekö me puhu koskaan luokan edessä. Totta kai teemme esityksiä, mutta kielten tunneilla maksimissaan puhumme pareittain. Koskaan ei tarvitse spontaanisti nousta seisomaan. Opettaja myös välillä haastattelee opiskelijoita. Kysyy monta kysymystä putkeen, Suomessa yksi kysymys ja seuraava.

Kaipaan vähän asioita, mitä vihaan Suomessa. En pidä ollenkaan siitä, että opiskelijat laitetaan vastaamaan yksi kerrallaan kysymyksiin järjestyksessä. Täällä kun kaikki huutavat (yleensä) oikeaa vastausta, siitä on lähes mahdoton välillä saada selvää.

Tunnit ovat pitkiä ja tylsiä. Välillä tuntuu ettemme etene ollenkaan. Kieliopin käyminen myös opeteltavalla kielellä on kummallista, utta kai siihen tottuu. Toisaalta eipä tuota kielioppia täällä harrasteta yhtä ahkerasti kuin Suomessa.

Olemme ottaneet tavaksi, että lähdemme kahta tuntia ennen kurssin alkua asunnoltamme ja menemme kahville ennen tuntia. Garrett ei ole kertaakaan tehnyt kotitehtäviään ajoissa, joten hän tekee ne aina kahvilassa. Tunnin jälkeen olemme käyneet pitsalla. Meille on muodostunut jo vakiokahvila, joka on kielikeskuksen rakennusta vastapäätä. Se on edullinen ja hyvä. Meillä on myös kaksi kantapitseriaa, jossa käymme usein.
Iltaisin olemme alkaneet vain oleilla. Olemme viettäneet paljon aikaa minun kerroksessani. Jotkut juovat yleensä vähän viiniä tai muutaman oluen ja pelailemme ja juttelemme. Rauhallista oleskelua siis. On hauskaa oppia uusia outoja korttipelejä tai kuulla, miten eri pelejä pelataan eripuolilla maailmaa.