Venetsia

img_6532Koska meillä on ensi viikonlopuksi jo ohjelmaa suunniteltu, päätimme ottaa riskin bileiden jälkeiselle päivälle ja lähteä tänä sunnuntaina katsomaan karnevaaleja. Vaikka lähdimme bileiden jälkeisenä päivänä, ei kaduttanut hetkeäkään. En myös enää usko niitä tyyppejä, jotka sanoo, ettei Trentossa ole yökerhoa.

Meidän Welcome week alkoi viikonloppuna. Lauantaina ohjelmassa oli welcome partyt. Suuntana oli ilmeisesti Trenton ainut yökerho. Pääsimme sisään ilmaiseksi, mutta muulloin baari on kuullemma hyvin kallis ja miehet joutuvat huhujen mukaan maksamaan sisään enemmäin kuin naiset. Juomatkin olivat aika Suomen hinnoissa. Meno oli kuitenkin loistavaa ja törmäsimme uusiin vaihtareihin. Kun tiesin kellon olevan niin paljon, että täytyy lähteä, en olisi halunnut mennä vaan jatkaa bailaamista.

dsc_0512-2

Aamulla päätös lähteä aikaisin osottautui oikeaksi. Lähdimme sunnuntaiaamuna alle kolmen tunnin yöunien jälkeen katsomaan Venetsian karnevaaleja. Tiesimme, että muita vaihtareita oli myös menossa sinne ja pohdimme asemalla, ketkä heistä olivat selvinneet kuudelta lähtevään junaan. Meidän junamme lähti kahdeksalta ja törmäsimmekin yhteen tyttöön, jonka oli tarkoitus mennä kuuden junalla.

dsc_0513

Matka Venetsiaan kestää noin kolme tuntia, jonka varrella junaa täytyy vaihtaa kerran. Torkuimme ensimmäisessä junassa vuorotellen. Täällä on aamuisin hyvin kylmä ja istuimme aivan ovien vieressä. Toiseen junaan vaihdettuamme aloimme olla jo hyvin innoissamme, joten kukaan meistä ei enää nukkunut.

Meille oli neuvotttu, että saavuttuamme asemmalle meidän täytyy vain seurata muita turisteja. Turisteja oli paljon, joten liikuimme heidän mukanaan. Päätimme kävellä Venetsian keskustaan, koska vesibusseihin oli pitkät jonot. Pidimme ensimmäisen cookiebreakin jo ennen kuin saavuimme keskustaan. Meillä ei ollut mikään kiire, joten olimme välillä hieman hukassa, minne meidän täytyi mennä.

dsc_0579-2

Pääsimme keskustaan, joka oli hyvin täynnä ihmisistä. Välillä tuntui, ettei edes pystynyt hengittämään. Osa ihmisisitä oli pukeutunut todella hienosti ja lähes kaikilla oli jonkinlaiset naamiot. Tämä oli oikeastaan kaikki, mitä näimme karnevaaleista, koska väkeä oli aivan liikaa nähdäksemme mitään. Haluan nähdä keskustan uudelleen, kun on vähemmän turisteja liikkeellä.

dsc_0569-2Tapasimme keskustassa muut tyypit jotka olivat lähteneet Venetsiaan. He kaikki olivat lopulta selvinneet sinne, osa aiemmin ja osa myöhemmin. Emme kuitenkaan halunneet jäädä heidän kanssaan pidemmäksi aikaa, koska isoa joukkoa on vaikeampi hallita väkijoukossa.

dsc_0596-2Olimme nähneet keskustaa tarpeeksi tälle reissulle ja lähdimme syömään hieman syrjempään. Katselimme syrjempiä kujia, jossa pelaili pieniä lapsia jalkapalloa ja osa kahviloista oli jopa järkevän hintaisia. Tulin hieman surulliseksi, koska tiedän olevani osa suurinta heidän kulttuurinsa tuhoajaa. Turistit ovat jo vieneet perinteiset elinkeinot, ruokakaupat ovat vaihtuneet turistiputiikkeihin ja Venetsia on alkanut upota, koska se ei kestä niin paljoa ihmisiä enää.

dsc_0633

Lopulta päädyimme syrjäisiltä kujilta takaisin turistivirtaan. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta meidän junan lähtöön oli vielä muutama tunti aikaa. Venetsia on kaunis päivällä, mutta turistien ja valon vähentyessä tuntui se entistä kauniimmalta.

dsc_0655

Ensimmäiset Trentolaiset lähtivät kuuden aikaan takasin. Heidän junansa oli hyvin täynnä ja he kehoittivat meitä olemaan ajoissa asemalla, jottemme joudu jäämään Venetsiaan ylitäysien junien takia. Aloimme olla hyvin väsyneitä pikkuhiljaa ja seitsämän aikaan asema pompahti eteemme. Luulimme olevamme aseman nurkilla, mutta eripuolella jokea. Aseman vieressä soitettiin mukavaa musiikkia ja istuimme portailla lähes tunnin. Tällöin tuli ensimäisiä kertoja fiilis, että on ulkomailla.

dsc_0677

Odottelimme pitkään laiturin julkaisua, jotta olisimme ajoissa junassa.  Onneksi meidän junamme ei ollut läheskään yhtä täynnä kuin edelliset. Torkuimme molemmat matkat. Yhdentoista aikaan junan saapuessa juna-asemmalle on mukavaa, että se on aivan kodin vieressä. Näen parvekkeeltani aseman, mihin saavuimme. Matka ei täten ole montaa minuuttia sieltä sänkyyn nukkumaan.

Advertisements

2 thoughts on “Venetsia

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s