Joukkoon kuuluminen

Kun lähtee uuteen paikkaan, päällimmäisenä mielessä yleensä on saako kavereita, löytääkö omanlaisia ihmisiä, kuuluuko joukkoon. Viime sunnuntain illallisen jälkeen minulla on ollut hyvä fiilis keittiössäsi ja tuntuu, että olen osa heitä. Tästä syystä istuskelen usein keittiössä, kun minulla ei ole muuta sovittuna. Tästä syystä blogi on ollut hiljainen tällä viikolla, mutta nyt on viikkokatsauksen aika.

Välillä jopa vähän harmittaa tehdä muuta kuin istua keittiössä, mutta en halua jäädä ulkopuoliseksi muista porukoista. Välillä tuntuu vaikealta valita haluaako olla itsekseen ja ladata vähän akkuja vai varmistaa, että kaverit ovat vielä tallella. Tällä viikolla vapaa-aika on kulunut Irish festeissä, tandem cafeessa, keittiöhengailussa, uusien kauppojen löytämisessä ja picnikeillä. Lauantaina kävin Veronassa ja sunnuntaina äiti ja iskä tulivat, mutta näistä lisää myöhemmin.

Maanantaina aloimme suunnittelemaan pääsiäismatkaamme. Tai Ondjer ja Garrett alkoivat. Me muut vain varhaisimmat lentoja sitä mukaan, kun he kertoivat, mihin suuntaamme. Vielä on vähän epäselvää, mitä tuleman pitää. Meno liput on, paluuta ei. Ei ole vielä minkäänlaista majoitusta. Vähän kauhistuttaa hinnat, mutta eiköhän tuo tuosta kohtapuoliin selvene.

20170314_221727873_iOSTiistaina oli ensimmäiset “Irish partyt”. Suuntasimme sinne Violetan kanssa. Meno ei ollut ihmeellinen, joten vaihdoimme suunnitelmia lennosta ja menimme ESN:n järjestämään tandem cafeeseen. Tandem cafeessa on eri kielisinä pöytiä, jossa on aina vähintään yksi natiivipuhuja ja tarkoitus on parantaa kyseisesten kielten kielitaitoa.

Keskiviikona olin hyvin väsynyt ja istuin vain iltaa keittiössäni. Voisin kehua keittiökavereitani vaikka kuinka paljon, mutta mainitsen nyt vain pari juttua. He puhuvat keskenään yleensä italiaa. Se ei haittaa minua, koska haluan oppia ja on mielenkiintoista seurata heidän keskusteluaan ja tajuta pari sanaa sieltä täältä. Kun he alkavat nauramaan, jokunyleensä kääntää minulle, mikä oli hauskaa. Myös muut tärkeät asiat käännetään minulle.  20170319_225014000_iOS

Torstaina suuntasimme piknikille ja tämän jälkeen ohjelmassa oli samaa kuin keskiviikkona.

Perjantaina vapaapäivänä kunniaksi suuntasin Lidliin. Löysin sieltä skyr-rahkaa. Olen nyt onnellinen täällä, enkä kaipaa lähes mitään Suomesta. Perjantain ohjelmaan kuului myös picnik. Olimme sopineet menetämme ruokaostoksille ja kokkaavamme yhdessä. Aikaa valmistautua oli puoli tuntia. Kävin suihkussa, ja joku koputti oveeni. Kävi ilmi, että alakerran keittiössä olisi kohtapuoliin nimpparijuhlat, johon minut oli kutsuttu. Skippasin siis ruokaostokset ja kävin nopeasti nimpparijuhlissa, jonka jälkeen otin muut kiinni matkalta. Kokkailemaan yhdessä ja suuntasimme keskustaan. Kävelimme kadulla ja kuulimme musiikkia. Eräällä kadulla oli bändi soittamassa Saint Patrikin päivän kunniaksi. Löysimme sieltä muita tuttuja.

Lauantaina olimme Veronassa. Siitä lisää myöhemmin. Iltasella lähdimme ulos. Olimme pienellä porukalla liikenteessä. Viereiseen pöytään tulivat keittiökaverini. Tällaiset tilanteet ovat vaikeita minulle. En haluaisi valita seuraani, mutta haluaisin olla kaikkien kanssa. Tykkään paljon kaikista tyypeistä täällä. Onneksi kaverini olivat ymmärtäväisiä ja kävin keittiökavereideni pöydässä parin tunnin pikavisiitillä ja palasin alkuperäiseen seuraani myöhemmin. Suomessa en ole joutunut kokemaan tätä ongelmaa, koska vakioporukkani on ja pysyy. Täällä haluan olla kaikkien kanssa.

20170319_204108000_iOSÄiti ja iskä tulivat tänään juuri sopivasti Italian isänpäiväksi. Äitin ja iskän visiitista myös lisää myöhemmin. Hyvää isänpäivää.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s