Kuntavaalit

20170331_100042367_iOSKaikki, jotka lukevat näitä juttuja, toivottavasti tietävät, että viime viikkoina on Suomessa on ollut vaalihumua liikkeellä. Koska virallisesti asun Suomessa, oli minullakin oikeus äänestää, mutta olin jo melkein luovuttamasillani tämän vuoden äänestämisen suhteen. Lopulta kuitenkin päätimme tehdä pienen päiväreissun Milanon vaaliuurnille. 

Lähdimme liikkeelle aikaisin perjantaiaamuna. Olin onnekas, koska nukahdin lähes välittömästi päästyämme autostradalle. Heräilin välillä, mutta lopullinen herääminen tapahtui vasta Bergamon kohdalla, josta on vain tunnin matka Milanoon. Viimeisen tunnin etsin omaa ehdokastani eri vaalikoneilla.

Matkustamme usein flixbussilla, koska se on yleensä halvempi kuin juna. Saksalainen Onnibussin vastike Euroopassa. Onnibussin tavoin se harvoin pysähtyy kapunkien keskustassa. Milanoon saapuessamme meillä ei ollut oikeastaan minkäänlaista tietoa, missä olimme. Onneksi vieressä oli metroasema, josta pääsimme Milanon piazza Duomolle.

DSC_2365

Milanossa on siis Suomen kunniakonsulaatti. Se sijaitsee hyvin lähellä piazza Duomoa. Päätimme suunnata sinne ensimmäisenä. Olimme jo kyseisellä kadulla ja yritimme katsella josko näkyisi Suomen lippua. Ei näkynyt. Luulimme menneemme jo väärään paikkaan, kunnes huomasimme seinässä Suomen leijonan.

Astelimme hämmentyneinä sisään. Sisältä meitä tuli vastaan tyyppi, joka tervehti meitä sanoin “lämmin tervehdys”. Emme oikeen tienneet, mitä sanoa. Olemme tottuneet puhumaan toisillemme Suomea, mutta aina kun tulee uusi tyyppi, joka puhuu tätä kieltä, se sekoittaa hieman pään. Onneksi tämä nuori herra arvasi, millä asialla olimme liikkeessä ja ohjeisti meidät alkuun.

Täyttelimme äänestyslappuja ja tämä mies, joka vastaanotti meidät, kyseli hieman vaihdostamme. Tällöin huomasimme, miten paljon meidän ajatukset ovat kääntyneet engalnniksi. Anniinna kertoi opiskelevansa lakia, eikä juridiikkaa kuten hän nnormaalisti suomessa sanoisi. Itse väitin opiskelevani taloustiedettä (economics), vaikkei omat opinnot ole oikeastaan lähelläkään tuota aihetta. Saimmemukaamme suomenkielistä kirjallisuutta ja pari vinkkiä, minne Milanossa kannattaa suunnata. Hoidimme myös äänestyksen kunniallisesti.

photo5999111333397768132Suuntasimme lähestyön herran suosittelemalle alueelle. Käänsimme jalkamme kohti Naviglia. Matkalle sattui muutama edullisen oloinen kenkäkauppa. Käytimme hyödyksi sen, että olimme kaksin liikenteessä, ja kävimme katsomassa muutamat. Taisi sieltä jotain tarttua mukaan myös. Naviglin alueella on pieni joki ja paljon ravintoloita ja kahviloita. Päädyimme vaalikahville(-kaakaolle).

Emme olleet tehneet äänestyksen jälkeen muita suunnitelmia päivälle, joten meillä ei ollut kiire mihinkään. Kävelimme hetken joen vartta. Lähdimme siitä eteenpäin sinne, minne tuntui. Nappasimme pitsan palaset eräästä kahvilasta mukaamme ja katselimme vain ympärillemme. Lopulta aloimme miettimään, missä olemme. Onneksi nykysin Google mapsit mahdollistaa itsensä löytämisen nopeasti.

DSC_2388

Olimme kulkeneet keskusta-alueen laitamille. Päätimme suunnata takaisin keskustan suuntaan. Otimme kohteeksi The Body Shopin. Suomesta lähtiessäni ajattelin, että jos kyseisiä puljuja on Suomessa joka kulmassa, niitä on oltava muuallakin. Italia tuntuu olevan poikkeus kaikkeen. Näitä liikkeitä löytyy kolme koko maasta, yksi Milanosta ja kaksi Roomasta. Lähdimme siis täyttämään rasvavarastoni.

The Body Shop sijaitsi söpöllä ravintola-alueella. Olimme odottaneet, että alueella olisi ollut muita kauppoja, mutta alue oli ilmeiesesti turistien suosima illallispaikka. Kaduista tuli lähes mieleen etelän lomat valkoisineen ja ruutuisineen pöytäliinoineen. Lähtiessämme aluulta yhtäkkiä löysimme itsemme aasialaisten turistimassojen keskeltä. Ravintolat olivat vaihtuneet Valentinon liikkeisiin. Emme kadulta näyttäneet ihan kohderyhmältä kyseisiin puljuihin. Myyjät arvioivat jo kadulta meidät, ja vinot hymyt kertoivat, ettemme olleet haluttua asiakaskuntaa.

Loppu päivän kirtelimme ja katselimme ympärillemme ilman päämäärää. Jossain vaiheessa katsoimme googlesta Milanon nähtävyyksiä. Olimme nähneet jo suurimman osan, vaikkemme tieneet, mitä ne olivat. Oli mukava olla kahdestaan liikenteessä, koska liikkuminen on vapaaampaa kuin suurella poppoolla. Myöskään ei tarvitse miettiä, missä kaikki ovat.

DSC_2374En ollut käynyt aiemmin Milanossa. Monet italialaiset sanoo, että Milano on niin ruma, ettei sillä kannata edes käydä. Jos viettää Pohjois-Italiassa puoli vuotta, on lähes pakko kuitenkin käydä siellä. Milano oli kiva, mutta ei lukedu lempi kaupunkeihini. Ymmärrän myös paikallisten näkemyksen kaupungin rumuudesta. Keskustan ulkopuoli on kuullemma hieman slummiutunut ja muihin italialaisiin kaupunkeihin verrattuna historiallista puolta on hyvin vähän näin suureksi kaupungiksi.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s